Diwali - valoja, lahjoja ja raketteja

Intia on toipumassa vuoden suurimmasta juhlasta,  Diwalista. Diwali on valon juhla, ja valo symbolisoi hyvyyden voittoa pahuudesta. Diwali kokoaa perheet yhteen nauttimaan läheisten kanssa yhdessä olosta, lahjoista, kynttilöistä ja valokoristeista.

Diyas-tulia (kuva Wikipediasta)

Diwali onkin kuin meidän joulu. Ennen juhlaa kodit siivotaan ja koristellaan, ulkovalot viritellään parvekkeille ja talojen seinustoille. Juhlaa varten hankitaan herkkuja, uusia vaatteita ja lahjoja. Diwalina syödään, seurustellaan, annetaan kauniisti koottuja lahjakoreja, osallistutaan hartauksiin ja pelataan korttia.

Diwalina yritykset antavat työntekijöilleen lahjakassit ja Diwali-bonukset. Yhteistyökumppaneita ja asiakkaita muistetaan korteilla ja pähkinöillä. Töistä ja koulusta on vapaata.  

Minäkin kävin ostamassa molemmille kuljettajillemme pähkinärasiat ja sujautin kauniisiin kuoriin bonukset. Roska-tytölle – eli nuorelle naiselle, joka päivittäin hakee roskamme, annoin rahakuoren, kun hän oli sitä huomannut jo etukäteen pyytää.

Kauniina ajatuksenani oli muistaa myös hissipoikia, rappusiivojia ja muita talonmiehiä, mutta se jäi tänä vuonna vain ajatukseksi. Lähdimme matkalle jo ennen Diwalia, enkä oikein osannut mennä antamaan Diwali-lahjoja etukäteen. Suoraan sanottuna pähkäilin niin pitkään ja hartaasti kenelle antaa, mitä antaa, milloin antaa, että matkalle lähdön päivä ehti tulla, ennen kuin sain Diwali-konseptini kuntoon!!

Australialaiselta ystävältäni kuulin, miten Diwali hoidetaan taloyhtiössä tyylillä: hän pyysi house managerilta listan taloyhtiössä työskentelevistä henkilöistä ja lahjoitti näille jokaiselle oman rahakuoren.

Tässä onkin oiva vinkki ensi vuoden Diwalia varten. Eipä tarvitse puntaroida mitä antaa, kenelle antaa, milloin antaa ja jääkö joku ilman – tai tuleeko vahingossa muistettua naapuritalonkin työntekijöitä. Kannattanee kuitenkin varata aika monta kuorta, sillä ystäväni taloyhtiö oli toimittanut listan, jossa oli 30 työntekijää!



Diwali-koriste lasten koulun lattialla



Diwali on hindujen juhla, jota juhlivat myös sihkit, buddhalaiset ja jainalaiset. Apulaisemme Belinda ja keittäjämme Gretta ovat kristittyjä, joten he eivät saaneet Diwali-lahjoja. Tiedustelin asiaa etukäteen ja he toivovat tulevansa muistetuksi jouluna. Muistan, että Delhissä tein sen virheen, että annoin kristitylle apulaiselle Diwali-lahjan ja hän kauhistuneena kiljahti, että eihän nyt ole joulu!

Vaikka Diwalissa ja suomalaisessa joulussa on paljon yhteistä, eroavat ne kuitenkin kuin yö ja päivä melutasossaan. Jouluna hiljennytään, diwalina paukutellaan raketteja.

Meidän perheeltä jäi matkan takia Diwali-paukuttelut kokematta, mutta kuuleman mukaan metelitaso oli hurja: raketit alkoivat räjähdellä jo iltapäivällä ja paukuttelu jatkui iltaan – viiden päivän ajan. Koira jäi kotiin apulaisen kanssa ja oli vetäytynyt paukuttelun alettua asunnon pimeimpään nurkkaan baaritiskin alle.

Diwali ja joulu ovat samanlaisia, mutta kuitenkin erilaisia. Onkin mielenkiintoista huomata, kuinka eri uskontojen juhlat saavat kovin samanlaisia muotoja.

Kaiteetkin on koristeltu Diwalin kunniaksi.



Odotan, odotan, odotan

Ajankäsite Intiassa on.. hmm…  erilainen kuin suomalainen ajankäsite.  Täällä aikaa on – eikä se tunnu koskaan loppuvan. Tällainen rajaton ajankäsite hermostuttaa länsimaalaista, ja välillä tuntuu, että rauhoittavat hengitysharjoituksen ovat tarpeen.  Onkohan jooga syntynyt juuri tästä syystä tässä maassa?

Tilasin kuopuksen verhot kaksi viikkoa sitten. Kun kangas oli valittu liikkeessä, oli vuorossa ikkunan mittaaminen ja kangastarpeen tarkistus. Sovimme, että mittamiehet tulevat heti puolen päivän jälkeen. Menin kotiin odottamaan. Odotin, odotin ja odotin. Neljän jälkeen miehet tulivat – ja mittailivat ikkunaa yli tunnin. Siinä meni se iltapäivä, odottaessa.

Verhojen toimitukseksi sovimme keskiviikon, joka tuli ja meni jo. Verhot eivät tulleet.  Asia ei minua enää yllättänyt, näinhän tässä aina käy.  Odottaminen on tullut rutiiniksi. En itse asiassa enää edes odota toimituksia sovittuina päivinä – ne kun eivät koskaan tule silloin. Olen ottanut tavaksi mennä muutama päivä toimituspäivän jälkeen paikan päälle kysymään. Tällöin yleensä alkaa tapahtua.

Mutta mikä odottamisessa sitten niin harmittaa? Ei kai odottaminen sinänsä ole paha juttu – täällä kaikki tuntuvat odottavan, usein, pitkään, rauhallisina... 

Olen todennut, että odottaminen hermostuttaa minua kahdesta syystä :  1) en voi lähteä mihinkään kun odotan ja 2) petyn kun odotan turhaan. Yksinkertaisesti sanottuna koen, että odottaessa aika menee hukkaan!

Eräs viisas ihminen valisti minua, että odottaessani en itse asiassa menetä aikaa, vaan saan yllättäen enemmän aikaa.  Hmmm… TV-asentajaa odotin kolme päivää, ystävä odotti internet-asentajaa viikon. Pitäisikö minun iloita kolmesta päivästä, jotka sain – kun mielessä nakuttaa: ”taas meni kolme päivää ihan hukkaan”?

Odottaessa on aikaa miettiä. Olenkin pohtinut, miten täällä ihmisillä tuntuu olevan paljon aikaa, kun Suomessa kaikilla on pula ajasta. Onko aikaa jaettu epätasaisesti eri puolille maailmaa? Miksi suomalaisille on annettu paljon tehtäviä ja vain vähän aikaa – kun täällä aikaa tuntuu olevan vaikka kuinka paljon ihan pientenkin asioiden tekemiseen… tai tekemisen odottamiseen?

Odotellessani hoidan parvekekukkia ;)

ps. Intialaisissa useamman sukupolven perheissä kotona on yleensä aina joku paikalla – odottamassa.  Monella on myös kotona asuva apulainen, tai useampi, jotka hoitavat odottamisen. Me olemme halunneet rauhoittaa kodin omaksi alueeksemme ja apulaiset ovat paikalla vain kuusi tuntia arkipäivisin. Tällä valinnalla olemme myös sälyttäneet ison osan odottamisesta itsellemme…

Varpaat paljaina

Olen kulkenut viimeiset kaksi kuukautta varvastossuissa. Flip-flopeissa. Ilman sukkia. Varpaat näkyvillä. Kuulostaa ihan lomalta ja hiekkarannalta, eikö.

Näin asia ei kuitenkaan ole. Kuljen kaupungilla, istun autossa, ulkoilutan koiraa, osallistun koulun kokouksiin, käyn kaupoilla. Mutta silti olen todennut varvastossut parhaiksi jalkineiksi.

Monsuunisateiden aikaan ne kuivuivat yhtä nopeasti kuin kastuivatkin. Niistä on helppo kaataa vesi pois sen jälkeen kun on kahlannut nilkkoja myöten katua pitkin syöksyvässä kuravedessä. Ne on helppo pestä, kun on epähuomiossa astunut kulkukoiran kakkaan. Niissä eivät varpaat hikoile. Ne on nopeat tökätä jalkaan. Ne voi huoletta säilyttää rappukäytävässä – eikä tarvitse pelätä kenenkään varastavan niitä – ja jos varastaa, niin uusien ostaminen ei budjettia kaada.

Olen miettinyt, mitä varvastossut tekevät jaloilleni? Millaiset jalkaterät on ihmisellä, joka on  24 kuukautta kävellyt varvastossuilla ja yrittää sen jälkeen seisoa kokonaisen päivän luokan edessä avokkaissa? Onnistuuko se?  Onko isovarpaan ja kakkosen väliin kasvanut kova varvastossukänsä, joka ei enää mahdu högleihin?

Ei täällä kaikki kulje varvastossuilla. Hammaslääkärillä on jalassaan siistit mustat avokkaat, jotka yhdessä valkoisen lääkäritakin kanssa viestivät asiantuntemusta ja asiallisuutta.  Vieressä seisovalla hammashoitajapojalla on paljaat varpaat ja muoviset varvassandaalit. Autonkuljettajalla on mustat kengät ja riksakuskilla muoviset sandaalit.  Siistin kerrostalon vartijalla on univormuun kuuluvat mustat kengät, mutta rakennustyömaan vartijalla varvastossut.

Kengät siis osoittavat myös asemaa. Olenko valinnut varvastossuillani asemani tässä maassa?

Toivottavasti asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Ja naisella valinnan mahdollisuuksia on enemmän kuin miehillä. Toimistossa voi olla töissä kauniissa sandaaleissa, jos on pukeutunut intialaiseen asuun. Jakun ja suorien housujen kanssa varvastossut tuskin sopisivat  – vaikka niissä olisikin muutama timantti.

Kesäkuussa mieheni työpaikalla järjestettiin perhejuhla. Kaikki toivat lauantaina perheensä tutustumaan uuteen toimistoon ja autohalli oli sisustettu juhlatilaksi. Yksi hauskan juhlan ohjelmanumeroista oli tuttu-juttu Koivusalo-Hallikainen -tyyliin.  Pariskunnat kisasivat toisensa tuntemuksessa.

Onneksi en ollut tuolloin paikalla. Yksi kysymyksistä nimittäin kuului: ”Kuinka monta kenkäparia vaimollasi on?” Ehdottomasti yleisin vastaus tähän kysymykseen osallistujilta oli ”Yhdet kengät”! Olisi siinä ollut mielenkiintoista katsella yleisön ilmeitä, kun mieheni olisi paukauttanut ”Vaimollani on ainakin kolmetkymmenet kengät” Minä olisin varmaan punaisena yrittänyt korjata, että ehkei niitä kenkäpareja nyt kuitenkaan ole kuin parikymmentä…

Intialaisten mielestä sandaalit eivät siis ole kenkiä, eivätkä lenkkarit ole kenkiä, vaan kenkiä ovat vain kengät. Tässä me suomalaiset oltaisiin jo menty eka kerta männikköön.

Tänne tullessani jätinkin ison osan kengistäni kotiin – ja niitä mukaan tullutta viittä paria en ole vielä viitsinyt käyttää.  Amerikkalaisten naisten hienolle lounaallekin lainasin vapauteen tottuneiden varpaitteni iloksi esikoisen ballerinat - ne kun ovat yhtä kokoa omiani väljemmät.

Auto Rickshaws are back!

Riksat ovat olennainen osa Mumbain kaoottista liikennettä. Ne ovat kuin pieniä musta-keltaisia koppakuoriaisia, jotka puikkelehtivat liikennevirrassa. Kolmipyöräisinä ja pieninä ne täyttävät pikkuruisimmankin kolon, joka autojen väliin jää.

Riksoilla on oman roolinsa joukkoliikenteessä bussien, junan ja taksien rinnalla. Niillä kulkeminen on joustavaa, halpaa ja ilmavaa – riksassa on katto, mutta ei sivuseiniä. Mumbaissa on reilu satatuhatta riksaa ja tuplamäärä riksakuskeja.

Viime maanantaina tämä tuiki tärkeä kulkuväline petti tuhannet asiakkaat. Riksat seisoivat parkissa ja kuskit pitivät vapaata.  Riksan käyttäjille tilanne oli kaoottinen; miten päästä töihin tai kouluun?  Autoilijan näkökulmasta tilanne oli ihanan rauhallinen - liikenne sujui huomattavasti paremmin ilman ’koppakuoriaisia’. Bussipysäkeillä ei kuitenkaan ollut rauhasta tietoakaan, kun ihmiset tappelivat tiensä busseihin.

Riksat olivat poissa kaduilta kolme päivää. Ne lakkoilivat oikeudestaan huijata matkustajia. Luit oikein: oikeudesta huijata!! Kyllä tämä maa on yllätyksiä täynnä. Yhtenä viikkona lakkoillaan ja marssitaan korruptiota vastaan ja seuraavalla viikolla lakkoillaan oikeudesta huijata.

Riksoissa on mekaaniset mittarit, jotka raksuttavat ajetun matkan mukaan. Iso osa riksakuskeista on rukannut mittariaan siten, että siihen kertyy 20-30 % enemmän kilometrejä kuin todellisuudessa on ajettu.

Riksamittari raksuttaa edessä vasemmalla

Lakon takana oli poliisin päätös järjestää suurratsia, tarkistaa mittarit ja sakottaa vääristä mittareista. Tarkistusten takia riksat eivät uskaltautuneet parkkialueiltaan kaduille. Ne kuljettajat, joilla mittariasiat olivat kunnossa, eivät puolestaan uskaltaneet ajaa, koska muut mukiloivat rikkuri-kuskit ja moukaroivat näiden kulkupelit.  Osa kuskeista järjesti mielenosoituksen rukattujen mittareiden puolesta.

Loppuviikosta tilanne rauhoittui ja riksat palailivat liikenteeseen korjautettuaan mittarinsa. Voittajia tässä olivat asiakkaat. Lehdissä haastatellut matkustajat vertailivat riksahintoja ennen ja jälkeen hässäkän. Hinnat olivat tippuneet 15-30%. Voittajia olivat myös mittarikorjaamot. Lehtitietojen mukaan 20 000 riksaa korjautti mittarinsa laillistetussa korjaamossa viime viikolla.

Eli ei muuta kuin riksan kyytiin! Tottumattomalta riksakyyti vaatii hermojen hallintaa, sen verran hurjaa puikkelehtiminen autojen ja kuorma-autojen seassa on. Vähän sydäntä kylmää, kun teini kertoo hypänneensä riksan kyytiin kavereidensa kanssa. Mutta turha tässä on täristä – vuosien varrella olen monta kertaa todeksi todennut moton ”Maassa maan tavalla”.  Ja riksat ovat osa Intiaa.

ps. Riksat ovat osa esikaupunkiliikennettä, sillä Mumbain keskustaan kolmipyöräiset eivät saa mennä.  Tämä on yksi monista asioista, jotka tekevät etelä-Mumbain paljon organisoidummaksi kuin esikaupunkialueen.

Onko Pali Hill Intian Beverly Hills?

Uusi kotimme sijaitsee Mumbain esikaupunkialueella Bandrassa. Bandra on vilkas ja ”muodikas” asuinalue. Täällä asuvat rintarinnan kristityt, muslimit, hindut ja parsit. Kun kirkko hiljenee, niin moskeija herää eloon ja illalla hindut jatkavat seremonioitaan. Bandrassa on useita asuinalueita ja me asumme Pali Hillillä, jota nimitetään Intian Beverly Hillsiksi.

Vertaus vähän hymyilyttää, vaikkakaan en ole Beverly Hillsillä koskaan käynyt. Nimi tuo kuitenkin mieleeni upeat lukaalit ja leveät kadut. Meidän Pali Hillillämme kadut ovat kapeita ja mutkaisia – ja monet taloistakin surullisen mustuneita ulkopinnaltaan. Sähkö- ja puhelinlinjat kulkevat yhden talon katolta toiselle letkeinä ilmavetoina. Kadut on laatoitettu ja laatoitus rikki monesta kohtaa. Siellä täällä on roskakasoja ja roskakasoissa rottia.

Kuva parvekkeeltamme

Mutta oli kuinka oli, täällä asuvat monet Intian valtavan elokuvateollisuuden Bollywoodin tähdistä.  Apulaisemmekin totesi lähes kuiskaten, että naapurustossamme asuu VIP-ihmisiä. Hänen mielestään olisi turvallisempaa pysytellä kauempana näistä ihmisistä ja heidän elämästään.  Minusta on kuitenkin hauskaa, että on muutakin kuin lintuja bongattavana.

Yksi nimekkäistä naapureistamme asuu suoraan parvekkeemme alapuolella bungalowissaan. Hän on  Dilip Kumar, Bollywoodin grand old man. Ikää veteraaninäyttelijällä on jo 88-vuotta ja näyttelijän uraa takana 50 vuotta.  En ole tavannut kuuluisuutta, mutta silloin tällöin kattoterassilla istuu iäkäs mies täysvalkoisissaan rouva vierellään. Viikko takaperin huhu Dilip Kumarin terveyden heikkenemisestä ja jopa kuolemasta toivat väkeä talon portin taakse. Huhu kuitenkin kumottiin ja väki hävisi.

Kuva parvekkeeltamme: Kumarin bungalow edessä oikealla

Vinosti vastapäätä on iso kerrostalo, jonka parkkipaikalla seisoo  Bentley ja muitakin upeita autoja. Tässä talossa asuu näyttelijä Sanjay Dutt ja hänen poliitikkosisarensa Priya Dutt. Sanjayn ja Priyan vanhemmat olivat jo aikanaan Bollywood-tähtiä. Katumme onkin saanut nimensä heidän äitinsä Nargisin mukaan (Nargis Dutt Road).

Pali Hill on muuttunut paljon viimeisen vuosikymmenen aikana. Ennen kukkula oli vihreä bungalow-alue. Nyt bungalowit häviävät ennätysvauhtia isojen kerrostalojen tieltä. Vielä neljä vuotta sitten Pali Hillillä oli yli 30 bungalowia - nykyään näitä on jäljellä enää kymmenen.  Meidänkin lyhyellä kadunpätkällämme on kaksi isoa kerrostaloa rakenteilla.

Toivotaan, että Dilip Kumar (tai hänen perillisensä) eivät päätä rakentaa bungalowin tilalle kerrostaloa. Silloin meidän vihreä maisemamme ja vähäinenkin rauhamme on mennyttä!

ps. Osoitteeni on Flat 81, Unit 1, Apsara, Nargis Dutt Road, Pali Hill 61, Bandra, Mumbai 400050. Tervetuloa käymään!

Tervetuloa kylään!

Rakastettu norsujumala

Musiikkia, meteliä, rummun pärinää, ilotulitteita, tanssivia miehiä ja nauravia naisia.  Seuraan televisiosta 10-päiväisen Ganesh-juhlan päätöstä. Suora lähetys välittää tunnelmaa muutaman kilometrin päästä Juhu-beachiltä, jonne tuhannet ihmiset vaeltavat seuraamaan  Ganesh-jumalapatsaiden upottamista mereen. 



Patsaan upotus (kuva Wikimedia.org)

Kyseessä on uskonnollinen juhla, mutta meno on yhtä karnevaalia. 11 päivää sitten naapurustot, taloyhtiöt ja kodit toivat kadunkulmiin ja koteihin norsujumala Ganeshin patsaat. Niitä on nyt palvottu, ihailtu ja hoidettu reilu viikko. Juhlan huipennus on patsaiden upottaminen mereen. Tällä hetkellä tuhannet patsaat ovat joko matkalla meren rantaan tai jo kellumassa aalloilla.

Aamun lehdessä oli kartat patsas-kulkueiden takia suljetuista kaduista. Niitä oli paljon. Päädyimmekin viettämään sunnuntain kotosalla. Tämä on vähän kuin formula-kisoissa: tapahtumat näkee paremmin televisiosta vaikka tunnelmasta toki jää paljon puuttumaan. Ehkä jo ensi vuonna olemme tarpeeksi uskaliaita, että lähdemme tuhansien ihmisten tönittäväksi itse pääkallopaikalle.

Norsujumala Ganesh on sympaattisin ja positiivisin hindujen lukuisista jumalista. Ganeshilla on isot korvat, joilla hän kuulee hyvin ihmisten rukoukset. Hän on nöyrä ja lempeä jumala, joka kulkee pienen hiiren selässä. Hiiri symbolisoi pieniä kysymyksiä, joita kysymällä totuus ja elämän tarkoitus löytyy.

Ganesh on esteiden poistaja. Ennen suuria projekteja, hankintoja ja koitoksia ihmiset rukoilevatkin Ganeshia.  Ganesh auttaa onnistumaan.  Opiskelijat kirjoittavat ensimmäiseksi tenttipaperin yläreunaan ’Ganesh’ ja aloittavat sitten rauhallisin mielin tenttivastausten laatimisen. Kirjanpitäjä rukoilee ennen tilinpäätöksen tekemistä Ganeshia ja kirjoittaa tämän nimen tilikirjaan, jotta tehtävä sujuu ongelmitta.

Ganeshin juhlinnalla on pitkät perinteet. Nykyisen muotonsa se sai 1800-luvun lopulla. Tuolloin brittivallan aikaan intialaiset eivät saaneet kokoontua. Vapaustaistelija Tilak lanseerasi uskonnollisen Ganesh-juhlan ympärille uusia muotoja, jotka kokosivat ihmiset yhteen kaduille ja meren rantaan. Vaikka poliittinen kokoontuminen oli kielletty, uskonnon harjoittaminen ei ollut.

Uskonnon varjolla vapaustaistelijat saivat isot joukot ihmisiä yhteen ja pystyivät levittämään ajatuksiaan. Vieläkin valistuksen ja poliittisen viestinnän traditioita on nähtävissä tämän ison karnevaalin ympärillä. Osallistuin torstaina Ganesh-kierrokseen, jonka aikana tutustuimme keskiluokkaisella asuinalueelle rakennettuun kymmeneen erilaiseen Ganesh-telttaan.  Ganesh-patsaiden ohella teltoista löytyi poliitikkojen kuvia, valistustauluja hyvistä tavoista ja ajankohtaisia korruptionvastaisia julistuksia.

Ganeshin juhla on myös luovuuden näyttämö. Vuosittain jaetaan lukuisia palkintoja upeimmille patsas-kokonaisuuksille. Kävelyllä näinkin mitä mielenkiintoisempia ratkaisuja: yksi parimetrinen patsas oli rakennettu napeista, toinen helmistä, kolmannen ympärille oli luotu satumetsä suihkulähteineen ja puineen. Mielenkiintoisin oli ehkä Ganesh, joka oli keskellä krikettikenttää tuhatpäisen yleisön keskellä. Siinä yhdistettiin ihastuttavasti kaksi intialaisille rakasta asiaa: kriketti ja norsujumala.

Lehdissä on ollut paljon kirjoittelua Ganesh-julinnan ympäristövaikutuksista. Kymmenettuhannet patsaat päätyvät mereen, jossa niistä liukenee myrkyllisiä kemikaaleja. Muovimateriaalit eivät maadu koskaan, vaan likaavat meren ja rannat. Bollywood-tähdet ovatkin antaneet kasvonsa eco-friendly Ganesh-juhlinnalle, missä patsaaksi valitaan savesta tehty ja luonnonväreillä maalattu Ganesh. Mieluiten tämä upotetaan altaaseen, eikä mereen. Käytännössä näyttää siltä, että ympäristö-ystävällisyydessä ollaan vasta ajatuksen tasolla. Parempi toki sekin kuin täysi välinpitämättömyys.

Nappi-Ganesh (patsas koottu tuhansista napeista)

Intialainen viidakkorumpu

Mikään ei ole niin tehokas kuin intialainen viidakkorumpu.  Tieto kulkee epävirallisia reittejä ihmiseltä ihmiselle uskomatonta vauhtia – ja varsin hyvällä sisältötarkkuudella myös. Lapsena leikityn ’rikkinäinen puhelin’ -ketjun kaltaisia vääristymiä ei synny, ainakaan aina.

Maanantaina olin taas todistamassa tätä viidakkorumpua ja sen tehokkuutta. Mumbaissa satoi koko viikonlopun katkeamatta. Vedet jäivät seisomaan kaduille, tunkeutuivat ihmisten mataliin asumuksiin ja muuttivat koko Mumbain märäksi kuralammikoksi. Kuun kierto lisäsi märkyyttä vahvistamalla nousuvettä.

Maanantaiaamuna luin lehteä rauhassa; lapset olivat lähteneet isän mukana kouluun ja asunnossa oli rauha maassa. Kunnes kuljettaja soitti minulle hätääntyneenä. Ääni täristen hän ilmoitti, että koulu suljetaan reilun tunnin päästä ja hänen pitää nyt lähteä hakemaan lapsia. Rauhoittelin kuljettajaa ja kerroin, että koululta ei ole tullut mitään tietoa. Tutkitaan nyt ensin tilannetta rauhassa.

Kuljettaja ei lannistunut vaan tuli soittamaan ovikelloa. Naama hyvin totisena hän totesi: ”Madam, asia on nyt näin ja koululle täytyy lähteä ennen nousuvettä!” Ihmettelin, mistä hän oli tiedon saanut. Tietolähde on luotettava, kuljettaja vakuutti. Koulun rehtorin autonkuljettaja oli kuullut asiasta ja viestittänyt ’sadalle parhaalle kuskikaverilleen’.

Lähes samalla hetkellä sain virallisen vahvistuksen asiasta, kun mieheni soitti ja kertoi juuri saaneensa sähköpostin koulusta. Hetken päästä myös kännykkäni piippasi ja sain tekstiviestin koulusta kertoen samaa asiaa. Koulun hätätilanteen viestintä toimi hyvin, mutta intialainen viidakkorumpu oli ainakin vartin edellä!!

Muutama viikko sitten mieheni töissä suljettiin tehdas Anna-mielenosoitusten ja –tukilakkojen aiheuttaman liikennevaikeuksien vuoksi. Mieheni tiedusteli paikalliselta tehtaanjohtajalta, miten viestintä työntekijöille aiotaan hoitaa, kun tilanteen rauhoituttua tehdas taas avataan. Tehtaanjohtaja ihmetteli kysymystä ja totesi, että laitetaan sana liikkeelle. Sana laitettiin liikkeelle ja töiden alkaessa kaikki olivat oikeaan aikaan oikeassa paikassa!

Delhin vuosilta muistan kuinka kaikki tuntuivat tietävän kaiken – yksityisasioistakin. Aamulla ei tarvinnut kuin vähän yskäistä, kun saattoi lapsia autolle. Viimeistään tunnin kuluttua vuokraemäntä pyyhälsi yläkerrasta oven taakse ”Olet kuulemma kipeänä!” päivittelyjen kera.

Sana kulkee - hyvässä ja pahassa.  Sitä voidaan kutsua viidakkorummuksi – tai juoruiluksi. Ensimmäinen lienee parempi, koska tarkoitus on yleensä hyvä.