Eläimellistä arkea

Mumbaissa ei tarvitse mennä kotieläinpuistoon nähdäkseen eläimiä. Täällä kotieläimet ovat osa jokapäiväistä miljoonakaupunkimaisemaa. Vuohiin, kanoihin, possuihin ja lehmiin törmää kirjaimellisesti päivittäin. Lehmät Intian kaduilla on jo kaikille tuttu juttu - mutta tosiasiassa meillä Mumbaissa on enemmän vuohia kuin lehmiä kaduilla.

Kumpikin näistä eläimistä liittyy Intian valtauskontoihin. Lehmä on hindujen pyhä eläin – Holy Cow, eikä sitä tarjota edes McDonaldsin hampurilaisen välisssä. Vuohia pitävät pääasiassa muslimit, jotka tarjoilevat kyllä sitä myös lautasella.

Toimisto, jossa työskentelen, sijaitsee muslimialueella. Toimistomme portailla loikoileekin mitä eri näköisempiä vuohia. Yhdellä niistä on päällään t-paita. Toimistossamme on kaksi huonetta, johin molempiin on sisäänkäynti kadun puoleisten portaiden kautta. Rutiinijuttu töissä on portailla loikoilevien vuohien yli hyppely.

Ketteriä nämä kilit. Ne lepäilevät mielellään vähän katutasoa korkeammalla ja auton katto on yksi mieluinen paikka.  Eilen toimistolla seurailin, kuinka vuohi hyppäsi parkkeeratun skootterin päälle ja yritti asettua makaamaan sen istuimelle –  kilin pettymykseksi skootteri kaatui! Vuohien ketteryys ja ponnistusvoima periytyvät vuoristosta , kaiketi – mutta on myös hyvin käyttökelpoinen Mumbain kaduilla.  

Meillä on myös paljon kanoja ja kukkoja. Syksyllä heräsin joka ikinen aamu kukonlaulun aikaan, ja ihan aitoon kukonlauluun.  Tuskaisena mietin jo kaikenlaista kukon pään menoksi. Onneksi ihminen tottuu kaikkeen, enkä enää ole moksiskaan muutamasta kukko-kiekuusta.

Possuja ja puhveleita näkee harvemmin. Lasten koulumatkalla ison tasoristeyksen reunustoilla karvaiset possut tonkivat maata. Meren rannan liejualueilla voi myös törmätä näihin velikultiin. Puhveleita näkee yleensä Powai-järven ympäristössä, missä paimenet uittavat puhveleitaan. (Järvessä on myös krokotiilejä, mutta ne eivät kuulu tähän juttuun, sillä ne eivät ole kotieläimiä…)

Kulkukoiria onkin sitten kaikkialla! Tosin en kutsuisi niitä kulkukoiriksi, vaan katukoiriksi, sillä näillä nelijalkaisilla on hyvin selkeät omat reviirinsä, omat kadunpätkänsä, joita ne vartioivat. Harvemmin ne kulkevat alueidensa ulkopuolella. Öisin tosin kuuluu sisälle asti, kuinka koirat kerääntyvät laumoihin ja aloittavat haukunnan, rähinän ja ulvonnan. Kotikoiran on siinä mekkalassa vaikea pysyä rauhallisena.

Tämä kuva on Welfare for Straydogs nettisivulta

Katukoirista huolehditaan. Nuorimmaiseni vietti juuri päivän Welfare for Straydogs –järjestön ensiapubussin kyydeissä ja seurasi luokkakavereidensa kanssa, kuinka lääkintäjoukot kiersivät antamassa ensiapua katukoirille. Ihovammoja, punkkien aiheuttamia tulehduksia, loukkaantuneita tassuja. Sairaimmille soitettiin ambulanssi ja ne vietiin järjestön tiloihin hoitoon.

Edellisellä kerralla luokka oli tutustunut saman järjestön lääkintätiloihin, katukoirien sairaalaan. Siellä oppillaat pesivät hoidossa olevia koiria, leipoivat näille koirakeksejä ja kävivät katsomassa sterilointia varten nukutettuja koiria.

Katujen kotieläimistä pidetään huolta. Ihmiset tuovat koirille ja lehmille ruoanjätteitä. Hindujen maailmassa kaikki elämä on pyhää, ja on arvokasta suojella elämää - on se sitten lehmien, katukoirien, pulujen tai ihmisten.