Ja sitten city seisahtui

Taas pääsi Mumbai yllättämään – ihan totaalisesti. Viime viikonloppuna koko kaupunki seisahtui, autioitui, pysähtyi. Ja minä pidin Mumbaita kaupunkina, joka ei koskaan hiljene. No, nyt hiljeni.

Saavuimme lauantai-iltana lomalta Thaimaasta. Lentokoneet, matkustajat ja tavarat otettiin vastaan, mutta siihen se lentokenttäpalvelu loppuikin. Taksiasema oli nostanut lapun luukulle, kioskit ja kahvilat olivat kiinni.

Sunnuntaina ulkoilutin koiria aavekaupungissa. Ei ollut riksan riksaa kadulla, ei kioskin kioskia auki, ei sunnuntaikävelijöitä eikä autoja. Bussit ajoivat ohi typö-tyhjinä. Tutut kadut olivat pelottavia tyhjinä ja hiljaisina.

Hiljentymisen syy oli Mumbain poliittisen voimahahmon Bal Thackarayn kuolema. Hän kuoli 86-vuotiaana sydänkohtaukseen. Ei siis mitään ihan tavatonta eikä luonnotonta. Mutta selkeästi yhden poliittisen ajanjakson loppu.

Bal Thackaray   (kuva: www.indiatoday.in)

Paikalliset uskovat Thackarayn kuolleen jo keskiviikkona, mutta virallinen kuolinilmoitus tuli vasta lauantaina. Näin saatiin hindujen Diwali juhlittua ja pois alta. Viikonloppu oli hyvä pyhittää Thackarayn kuolemalle ja hautajaisille.

Lauantaina virallisen kuolinilmoituksen jälkeen kaupungin liikenne ensin ruuhkaantui ja sitten miljoonakaupunki hiljeni. Ihmisiä kehotettiin pysymään sisällä. Minäkin sain työpaikalta tekstiviestin: ”Bal Thackeray passed away. It has been declared. Please be careful & stay inside.”

Näin kaikki tekivätkin – paitsi ne sadat tuhannet, jotka osallistuivat hautajaisiin. Hautajaisissa olivat paikalla kaikki silmää tekevät ja ehkä muutamia muitakin. Kaiken kaikkiaan hautajaissaattueessa raportoitiin olleen jopa miljoonaa ihmistä.

Hautajaiskulkue (kuva: www.thehindubusinessline.com)

Me muut linnoittauduimme koteihin kunnioittamaan, suremaan – tai välttämään levottomuuksia, joita yleisesti pelättiin. Asian vakavuutta ei kuulunut kyseenalaistaa.

Joku kuitenkin kyseenalaisti, Facebookissa. Poliisi pidätti 21-vuotiaan tytön, joka Facebook statuksessaan ihmetteli koko kaupungin sulkemista yhden ihmisen kuoleman takia. Statuksesta tykännyt kaverikin pidätettiin. Lisäksi Thackerayn seuraajat kävivät moukaroimassa tytön sedän lääkäriklinikan säpäleiksi.

Tyttöjen pidätyksestä syntyi myöhemmin viikolla iso kohu. Intia on ylpeydellä demokratia, jossa vallitsee sananvapaus. Tyttöjen pidätys herätti vahvan kritiikin aallon. Eilisessä lehdessä kerrottiinkin tyttöjen vapautuvan syytteistä, onneksi.

Kuka Bal Thackeray sitten oikein oli? Thackeray oli poliitikko. Hän perusti lähes viisikymmentä vuotta sitten äärioikeistolaisen hindunationalistipuolueen Shiv Senan. Uusi puolue puhutteli kaupungin nuoria, jotka pelkäsivät muualta Intiasta tulevien siirtotyöläisten vievän heidän työnsä.

Kansallismielisyys, rajoitukset muualta tulleita vastaan ja kovat otteet olivat Thackerayn aseet suosioon. Marathin kieli nousi uuteen arvoon ja monien katujen nimiä muutettiin Marathin kielisiksi. Myös Bombay sai Shiv Sena puolueen valtakaudella uuden nimen Mumbai.

Bal Thackerayta on nimitetty fasistiksi, mumbain mafiosoksi, bollywoodin bossiksi. Puolueen toiminta on liitetty usein väkivaltaan ja sen lietsomiseen, josta rajuin esimerkki oli vuoden 1992-93 verinen hindu-muslimimellakka. Hän oli myös läheisissä väleissä Bollywoodin filmiteollisuuden kanssa.

Omakohtaisen tästä valtaisasta näytelmästä tekee se, että Bal Thackarayn pojan poika on esikoiseni luokkatoveri. Poika, joka intialaiseen tapaan asuu samassa talossa, jossa isoisä kuoli. Vasta viime viikon tapahtumien jälkeen ymmärrän, miksi pojalla on aina henkivartijat mukana – koulumatkoilla, leirikoulussa, illanvietoissa. Bal Thackeraylla oli paljon seuraajia, mutta myös vihamiehiä. Värikäs persoona ei jättänyt ketään kylmäksi. 

Thackaray sai valtiolliset hautajaismenot (kuva: www.indiatoday.in)

Dharavi - valtaisa kierrätyskeskus?

Tekee pahaa heittää kaikki roskat samaan pussiin: muovipullot, lasipullot, ruuantähteet, jugurttipurkit, kuihtuneet kukat, murolaatikot jne.  Kuormitanko sekajätteelläni jo muutenkin törkeän roskaista Mumbaita?

Joka päivä roskismies soittaa ovikelloani ja kysyy, onko vielä lisää roskia. Hänellä on jo kädessään meidän rappukäytävään jättämämme mustat pussit. Ei ole, ei, sinulla on jo kaikki törky tästä huushollista. Mies hymyilee, nyökkää ja lähtee viemään roskia alas portaita. Tästä palvelusta maksamme 6 euroa kuukaudessa.

Nyt olen oppinut, että roskamiehemme kantaa rahanarvoista tavaraa alas portaita.  Joku – en tiedä kuka – mutta joku, jota kutsutaan roskanpoimijaksi käy pussien sisällön läpi ja erottelee sieltä monta rahanarvoista asiaa.  Keräyspaperista saa rahaa, ja sen vuoksi apulaisemme ei anna sanomalehtiä roskismiehelle vaan myy ne jollekin muulle. Kaikenlaisesta muovista saa rahaa, lasille ja metallipurkeille on omat välittäjänsä…

Koto-Suomessa kuuden astian jätelajitteluni ei koskaan yltänyt sille tasolle, mihin Mumbain roskanpoimijat pystyvät. He repivät käytössä kuluneet sandaalini osiin ja erottelevat muovin, nahan, koristeet; he ottavat talteen mehupurkin muovisen kaatosuun, he huomaavat pois heitetystä päänsärkytablettirasiasta sinne unohtuneen yksinäisen pillerin.

Kenkiä matkalla kierrätykseen

Muovijätteeni päätyy Dharaviin, jättimäiseen slummiin Mumbain sydämessä.   Dharavilla on tärkeä tehtävä tässä kaupungissa.  Dharavi on Mumbain iso jätemylly – ja ironista kyllä myös jätteiden päälle rakennettu.  Dharavi oli joskus menneisyydessä suohöteikköä, johon rakentajat kippasivat rakennustyömaiden jätekuormat. Vähitellen maa alkoi kantaa, ja missä meri muuttuu maaksi, se asutetaan välittömästi tässä jättimäisessä kaupungissa.

Dharavi

Jätemaata ei ole virallisesti kaavoitettu, vaikkakin se nykyään sijaitsee ihan kaupungin ytimessä. Ja jos alue kaavoitettaisiin, sinne mahtuisi vain murto-osa sen asukkaista – ja bisneksistä. Nyt Dharavi on miljoonan ihmisen slummi ja pinta-alaa on vain muutama neliökilometri. Aivan mahdoton yhtälö – voiko yhtä ihmistä varten olla alle kaksi neliömetriä? Hökkelit on rakennettu toinen toisensa päälle, kerroksissa ei aina mahdu seisomaan, perhe asuu yhdessä huoneessa, duunarit nukkuvat työpöytien ja koneiden alla vuoroissa.

 

Tähän slummiin ihmiset haluavat muuttaa ja tulla töihin. Tähän slummiin ei jouduta vaan sinne pyritään. Dharavi ei tarkoita huonoa elämää ja rikollisuutta vaan työtä ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Dharavi tuottaa palveluitaan tehokkaasti ja halvasti. Ihailen näitä hyvän tuulisen näköisiä työntekijöitä, jotka oman terveytensä uhalla puhdistavat öljykanistereita, sulattavat kierrätysmuovia pelleteiksi, silppuavat muovisista vesipulloista tyynyntäytettä – ja samalla hengittävät mitä hengittävät.

Ensimmäisen slummikierrokseni opas sanoikin, että Dharavissa työskentely vähentää elinikää 20 vuodella. Mutta onko sillä väliä, kun on työtä ja siitä saa palkkaa? Dharavin työtekijöistä monet ovat muualta tulleita siirtolaisia, paossa köyhyyttä, nälkää, kuivuutta, syrjintää. Kuka haluaa elää pitkän ja köyhän elämän maaseudulla, kun on mahdollisuus parempaan (vaikkakin lyhyempään) elämään kaupungissa?

Muovipulloista syntyy tyynyntäytettä Dharavissa

Ensimmäinen Dharavi-kierrokseni alkoi oksettavasti. Astuin isoon löysään läjään, ihmisen aamuhelpotukseen. Läjä läiskähti ja kuorrutti tennarini. Tämä haiseva ylläri konkretisoi Dharavin varjopuolia – hygienia on karmaisevaa, vessoja ei riitä kaikille ja tyhjiä niittyjä tarpeita varten ei ole tarjolla. Ripuli, malaria, tuberkuloosi ovat arkipäivää Dharavissa. Mutta niin on myös hymy. Ihmiset eivät ruikuta kurjuutta vaan pyrkivät sinnikkäästi elämässä eteenpäin. Saattaa kuulostaa naivilta, mutta näin se vain näyttäytyy!

   Vaikea on käsittää, miten erilaisista palasista ihmiset tässä maailmassa elämänsä rakentavat.

PS. Dharavissa on myös muuta teollisuutta kuin kierrätystä. Siellä tehdään upeita nahkatuotteita, laukkuja, vöitä, takkeja. Siellä ommellaan farkkuja, kirjotaan kangasta. Siellä tehdään saviruukkuja ja leivotaan papadamia, intialaista näkkäriä.