Mistä tietää, että on saapunut Intiaan? Siitä, että samalla hetkellä, kun lentokoneen pyörät koskevat maata kuuluu joka puolelta matkustamoa turvavyölukkojen kilinä. Intialaiset ovat rynnimisen maailmanmestareita, eikä sääntöjä ole tarkoituskaan noudattaa. Intialaiset saavat suloisesti hymyilevät eurooppalaiset lentoemot muuttumaan kiljuviksi järjestysmiehiksi: ”stay seated, stay seated, istukaa aloillanne” –huudot täyttävät rullaavan koneen matkustamon.
Toinen varma merkki Intiaan saapumisesta on ylitsevuotava palveluasenne viiden tähden hotellissa. Miten kaikki voivatkaan olla niin ystävällisiä keskellä yötä saapuvalle hikiselle suomalaisperheelle, joka tuo mukanaan kaikkia etukäteen annettuja kieltoja uhmaten koiran hotelliin? Kinkkisessä koira-asiassa juoksutetaan paikalle päällikköä ja päällikön päällikköä, sillä syvimpänä on halu ja tahto palvella hyvin tätä ilmiselvästi väsynyttä perhettä.
No, tilatun kahden huoneen lisäksi koiraa varten järjestetään sviitti, johon pahoitellen pyydetään perheen isää majoittumaan koiran kanssa – complimentary, tietenkin. Kainona pyyntönä myös esitetään, että koira ei näyttäydy julkisesti missään päin hotellia, koska hotellin webbisivullakin julkisesti kerrotaan, että hotelliin ei saa tuoda koiria. Ja yhdessä sovitaan, että koira viedään vaivihkaan pois hotellista aamulla. No, kahden huoneen sijasta meillä onkin kaksi huonetta ja sviitti! Täytyy myöntää, että jotkut asiat hoidetaan täällä hienosti. Tilaamme round’o’clock-huonepalvelusta sviittiin yöpalaa ja hajaannumme tyytyväisinä huoneisiimme nukkumaan. J
Seuraavana aamuna herätän kuopuksemme pitämään seuraa koiralle, kun käymme miehen kanssa aamupalalla – eihän toki sovi, että koira – joka ei siis oikeasti ole edes hotellissa – haukkuisi tai vinkuisi. Sehän olisi haamukoiran haukuntaa. Meillä on onneksi paikka, mihin viedä koira: parin kilometrin etäisyydellä sijaitseva asuntomme, joka tosin kaikuu tyhjyyttään. Huonekalut ovat vielä matkalla Intian valtameren aaltojen keinutettavina. Asunnolla kohtaamme kolmannen ilmiselvän todisteen siitä, että olemme Intiassa: asunnossamme hääräilee Belinda – kokopäiväinen apulaisemme. Marmorilattiat kiiltävät jo valmiiksi, mutta muiden tehtävien puutteessa apulaisemme moppaa lattiaa - jo kolmatta päivää peränjälkeen, kuulemma.
ps. On niitä muitakin merkkejä, joista tietää olevansa Intiassa… roskia, likaa, kulkukoiria, kerjäläisiä, monsuunikauden käsittämätön kosteus… Mutta niistä sitten myöhemmin. Nyt keskitytään positiivisiin juttuihin, jotta saadaan hyvä alku tälle reissulle! Tässä maassa on parasta muistaa valita harkiten asiat, joihin käyttää ajatteluenergiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti