Mumbai Maraton

Hipsin hiljaa ulos ovesta ja sukelsin aamuyön pimeyteen. Huopiin kääriytyneet vartijat muovituoleissaan murahtivat unissaan, kun kävelin ohitse. Kukaan ei herännyt avaamaan porttia. En tohtinut ravistella hereille yön viileydessä horkkauniaan vetäviä filttikääröjä.

Edessä oli elämäni ensimmäinen puolimaratoni. Koitos, joka varten olin tykittänyt juoksumatolla useamman sata kilometeria syksyn aikana. Kauan odotettu aamu!

Paljosta ei tosin jäänyt kiinni, että olisin jäänyt sänkyyn. Huonoksi onnekseni vatsapöpö iski lauantaina ja sai minut ihan vetämättömäksi. No, dropit kurkusta alas ja ennakkosuunnittelun vastaisesti pikkureppu ensiaputarvikkein selkään pompottamaan.

En ollut aamussa yksin. Kymmenes Mumbai Maraton keräsi kaduille yli 38000 muuta liikkujaa. Näistä suurin osa juoksi tai käveli 6 km Dream Runin, osa taittoi puolikkaan ja tosi urheilijat koko maratonin. Nuorimmaiseni juoksi mieheni kanssa 6 km juoksun.

Mumbai Maraton oli ennen kaikkea hyväntekeväisyystapahtuma. Tänäkin vuonna yli 200 järjestöä keräsi varoja osallistumalla Maratoniin. Kasaan saatiin yhteensä 170 miljoonaa rupiaa eli lähes 2,5 miljoonaa euroa . Nimekkäät ihmiset keräsivät suuriakin summia. Me tavikset maksoimme valitsemallemme järjestölle kiinteän summan, joka oli noin sata euroa.

Juoksijoiden paitojen sloganeista näki, kenelle kukin juoksi. "We run for learning disabled" ,  "Lightening up Night Schools",   "Teach for India". Minä juoksin Atman paidassa: "Quality Education for all Children". Mies ja nuorimmaiseni juoksivat lasten aliravitsemuksen vastaisen työn hyväksi: "Freeing Children from Malnutrition".

Mumbailaisille Maraton oli loistava mahdollisuus yhdistää liikunta, hyväntekeväisyys ja upea aamu autottomilla kaduilla. Minulle tapahtuman odotetuin juttu oli päästä jalan Sea Linkille, lähiöt kantakaupunkiin yhdistävälle sillalle.

Unelmoi etukäteen Sea Linkiltä aukeavista ihanista maisemista ja raikkaasta merituulesta. Jälkimmäisen koinkin, mutta maisemat olivat kietoutuneet mustaan pimeyteen aamukuuden aikaan. Onneksi sillan upeat taivaita kohti tavoittelevat rakenteet oli valaistu. Sain visuaalisen elämykseni, vaikka erilaisena!

Juoksijat Sealinkillä (kuva dna India)

Maratonin viimeiset kilometrit juostiin kantakaupungissa, vaikuttavien britti-valtakauden rakennusten välissä puikkelehtien. Välillä päästiin Kuningattaren Kaulanauhalle, eli kauniille Marine Drivelle meren rantaan. Tiet olivat tyhjiä autoista, aamuaurinko valaisi pehmeästi kaupunkia ja meri toi raikasta tuulta reitille. Upeaa! 

Mumbai oli kaunis ja rauhallinen. Poissa olivat autojonot, jatkuva torven toitotuts, kerjäläiset. Tilalla olivat leveät kadut, kauniit rakennukset, hurraavat kannustusjoukot ja kimalteleva meri, tuo Mumbain huikea luonnonelementti.

Viimeiset kilometrit olivatkin iloista kansanjuhlaa. Vastaantulevien kaistan täyttivät kävelevät hyväntekeväisyystyön kohteet, vanhukset, lapset, vammaiset. Heidän aurinkoiset, jännittyneet kasvonsa saivat hymyn huulille ja muistuttivat, että täällä hikoiltiin hyvän tarkoituksen eteen.

Maratonissa oli toki myös totisempi puoli. Ammattilaisten sarjassa juostiin tosissaan. Tiukasti treenatut tosijuoksivat tulivat vastaan taipaleeni loppupuolella. Mikä ilmava keveys, rullaava askel! Maratonin voitto miesten sarjassa napattiin ajalla 2.09 ja naisten sarjassa 2.24.

Loistava lopetus oli treffata mies ja tytär juna-asemalla kun juoksut oli juostu. Tyttären silmät loistivat. Hauskaa oli ollut ja 6 km oli pisin matka, mitä 12-vuotias oli koskaan juossut. Voittajaolo, meillä kaikilla!

ps. Tapahtuma oli hämmästyttävän hyvin järjestetty. Kaikki toimi! Juomapisteet, ensiapuasemat, ambulanssit, reittijärjestelyt, lähtö, maaliintulo, ajanotot. Maratoonarit, merkitkääpä kalentereihinne. Mumbaissa juostaan aina tammikuun lopussa, jolloin sää on talvisen viileä. Suosittelen!