Itsekästä hyväntekeväisyyttä

Vietän viikostani ison osan tekemässä hyvää. Kenelle, voisi joku kysyä. Hmmm…. Hyväntekeväisyys, vapaaehtoistyö - kenelle vapaaehtoinen tekee hyvää?

Ensisijaisesti teen hyvää itselleni. Teen mielenkiintoista työtä, opin uutta, vedän haastavia projekteja. Pääsen kurkistamaan sisään pienen pieniin intialaisiin organisaatioihin, näkemään arjessa miten asioita hoidetaan – tai jätetään hoitamatta. Näen ja koen kulttuuria, ruohonjuuritasolla.

Ostanko samalla myös puhdasta omaatuntoa? Ehkä. Ainakin selitän itselleni, että voin hyvällä omallatunnolla kääntää katseeni liikennevaloissa kerjääviltä lapsilta - vai voiko sitä aidosti koskaan tehdä? Olen valinnut oman kanavani auttaa tämän maan apua tarvitsevia. Ja uskottelen, että valitsemani tie on tehokkaampi kuin rahan jakaminen kurkotteleviin käsiin.

Organisaatiot, joita työssäni autan, luovat huono-osaisille lapsille ja nuorille opiskelumahdollisuuksia. Toivon, että lukutaito vie pidemmälle, kuin auton ikkunasta annettu keksi tai kolikko.

Hyvän tekemisessä olen itsekäs. Vaalin oikeuttani tehdä töitä. Muissa kulttuureissa kasvaneille puolison mukana matkassa oleville oikeus tehdä työtä ei tunnu olevan tärkeä asia, mutta minulle se on. Selitänkin ihmettelijöille, että minut on kasvatettu kulttuurissa, jossa ihmisen arvo syntyy työn tekemisestä. Vai voikohan sitä ihan noin rajusti sanoa, ehkä pikemminkin: ”Minut on kasvatettu kulttuurissa, jossa kaikki tekevät töitä.” No oli miten oli, työnteko on osa identiteettiäni, osa omanarvontunnetta, osa mielestäni järkevää ajankäyttöä.

Tunnen itseni onnekkaaksi, kun löysin Atman, jolle teen töitä. Atma on Mumbaissa toimiva non-profit konsulttiorganisaatio, jonka perustivat kaksi ulkomaalaista AIESEC-harjoittelijaa kuusi vuotta sitten.  Atman visio on laadukas koulutus kaikille lapsille. Eli mikä sen paremmin voisikaan sattua minulle, opettajalle ja entiselle konsultille – koulutusta tukeva konsulttipulju!

Atmalla on hyvä toimintamalli. Se solmii partnerisopimuksen koulutusta tuottavan non-profit organisaation kanssa kolmeksi vuodeksi. Tuona aikana partnerin toimintaa kehitetään yhteistyössä; luodaan strategioita, tehdään viestintätyökaluja, parannetaan budjetointia, pohditaan organisaatiorakennetta, rekrytoidaan, kehitetään prosesseja ja mittareita.

Intia on täynnä voittoa tavoittelemattomia, hyvää tekeviä organisaatioita. Kulkukoirilla on omansa, alkoholisteille omansa, naisille, miehille, lapsille ja lehmille.  Aikaansa ja rahaansa voi jakaa moneen arvokkaaseen tarkoitukseen.

Tuttavistani yksi vie sokeita poikia uimaan, toinen kiertää lastenkodeissa tekemässä näkötarkastuksia, kolmas opettaa askartelua. Minä kirjoitan manuaaleja, rakennan arkistointisysteemejä, teen kehityskeskustelulomakkeita, suunnittelen ja päivitän verkkosivuja. Kukin taaplaa siis tavallaan.

Tarvitseeko työstä saada palkkaa? Voiko duuni olla duunia, jos siitä ei makseta? Monen mielestä tekeminen muuttuu työksi vasta kun siitä saa rahaa. Itse koen kuitenkin olevani töissä. Olen sitoutunut tekemään tietyn tuntimäärän, saavuttamaan asetetut tavoitteet, toimittamaan tarvittavat tuotokset partnerille.

Maksamaton palkka on lahjoitus vähäosaisten lasten parempaan tulevaisuuteen. Toivon, että osin itsekkäinkin tarkoitusperin tekemäni työ auttaa monta lasta ja nuorta paremman elämän alkuun.

Win-win.