Miksi koulussa ei opi lukemaan

Lähettäisitkö lapsesi kouluun, jossa mahdollisuus oppia lukemaan on 60%? Tällainen on tilanne Mumbain julkisissa kouluissa. Mitä tapahtuu lopuille 40%:lle seitsemän peruskouluvuoden aikana? Mikseivät he opi lukemaan?

Periaatteessa vanhemmilla on Mumbaissa kolme vaihtoehtoa: laittaa lapsi kaupungin pyörittämään julkiseen kouluun ilmaiseksi, maksaa vähän ja laittaa lapsi julkisin varoin tuettuun kouluun tai maksaa paljon ja laittaa lapsi yksityiskouluun. Käytännössä isolla osalla ei ole taloudellisesti mahdollisuutta kuin ensimmäiseen tai nippa-nappa toiseen vaihtoehtoon - eli julkiseen kouluun tai julkisen varoin tuettuun kouluun.

Kuva Atman Blogista: Refining Education 

Iso osa 6-14-vuotiaista lapsista käy koulua ja uusi Right to Education Act takaa, että jokainen oppilas pääsee luokalta toiselle peruskoulun aikana. Tämä ’all pass’ -periaate luotiin, jotta oppilaiden koulupolku ei katkeaisi luokalle jäämisen tai epäonnistumisen pelkoon, kuten usein kävi. Toisaalta, kaikki pääsee läpi –periaate myös haastaa oppimistuloksia.

Julkisissa kouluissa oppimistulokset ovatkin pöyristyttävän heikkoja. Tuoreen tutkimuksen mukaan koulun ylimpien luokkien oppilaista eli 5-7. luokkalaisista joka neljännen matemaattiset taidot yltävät vain sille tasolle, että he tunnistavat numerot yhdestä sataan. He eivät osaa tehdä näillä numeroilla mitään laskutoimituksia. Surullista, kun ajattelee, että monen kohdalla koulutie loppuu peruskoulun viimeisen eli seiskaluokan jälkeen.

Miksi sitten julkisissa kouluissa ei opi? Työpaikkoina ne ovat kuitenkin haluttuja. Erään tilaston mukaan julkisten koulujen opettajat ovat poissa työpaikalta joka viides päivä. Eli ainakin yhden päivän viikosta luokka on ilman opettajaa. Työkulttuuri onkin ’joustavaa’ eikä opettaja töissä ollessaankaan välttämättä vietä aikaansa luokkahuoneessa. Lisäksi oppimisen aikaansaaminen 40-50 lapsen luokassa ei ole ihan helppoa – varsinkin kun tilat ja välineet ovat usein heikkoja. 

Lasten kirjavat taustat tuovat myös omat haasteensa oppimiselle. Moni oppilaista tulee lukutaidottomasta perheestä, jossa oppimista ei pystytä tukemaan kotona. Lisäksi Intian lukuisat kielet aiheittavat sen, että moni on muualta muuttanut ei saa opetusta omalla äidinkielellään.

Vapaaehtoistyöpaikassani Atmassa tehdään töitä sen eteen, että jokainen lapsi ja nuori saisi hyvätasoista opetusta. Atma tukee konsultoinnilla parikymmentä järjestöä, jotka tarjoavat erilaisia ratkaisuja paremman koulutuksen eteen.

Jotkut partnereistamme parantavat opetuksen laatua palkkaamalla opettajia ja sijoittamalla näitä töihin julkisiin kouluihin – eli yksityisiä opettajia julkisissa valtion yksiköissä. Muutosagentteja ja lisäresursseja.

Jotkut järjestöistä pyörittävät iltapäiväkeskuksia, joissa motivoituneet ja energiset opettajat tarjoavat lapsille sen opetuksen, mikä näiden olisi kuulunut saada jo aamupäivällä koulussa. 

Jotkut järjestöistä järjestävät julkisiin tai valtioavusteisiin kouluihin opetusvälineitä, opettajankoulutusta, vanhempain kokouksia, opintojen ohjausta ja välipalaa nälkäisille oppilaille, sekä auttavat kouluja rakentamaan tehokkaampia opetussuunnitelmia.

Jotkut tarjoavat kouluille apua oppimishäiriöiden tunnistamiseen ja järjestävät erityisopetusta näille oppilaille.

Tuhannen taalan kysymys onkin, että mikä näistä toimintatavoista ratkaisee ongelmaa tehokkaimmin? Mikä on se malli, jota kannattaisi monistaa?

Oppilaiden lukumäärä Mumbain julkisissa kouluissa laskee, kun kaikki kynnelle kykenevät haluavat lapsensa parempiin kouluihin. Onko ala-arvoisen opetuksen tarjoaminen tapa ulkoistaa laissa määrätty perusopetus yksityisille kouluille ja non-profit järjestöille?

Näyttää vahvasti siltä, että järjestöjen tehtävä on luoda yhä tehokkaampia ratkaisuja opetuksen laadun parantamiseksi, jotta tähän maailman isoimpaan demokratiaan saadaan lukutaitoisia äänestäjiä!