Avioliitto - rakkautta, järjestelyjä vai molempia?

Intiassa avioliitot luokitellaan joko järjestettyihin avioliittoihin, arranged marriages tai rakkausavioliittoihin love marriages. Molemmat termit kuuluvat päivittäiseen kielenkäyttöön. Ulkomaalisen korvaan järjestetty avioliitto kuulostaa varsin negatiiviselta. Täällä kuitenkin järjestettyä avioliittoa pidetään oikein hyvänä asiana.

Pääosa avioliitoista onkin järjestettyjä avioliittoja. Järjestetty avioliitto ei kuitenkaan suinkaan (aina) tarkoita pakotettua avioliittoa. Järjestämisellä viitataan puolison löytämiseen käytettyyn järjestelyyn. Järjestelyn osallistuvat vanhemmat ja muut sukulaiset. Järjestelyssä tarvitaan sosiaalisia verkostoja, mutta jos puolisokandidaatteja ei löydy tuttavien kautta, apua tarjoavat myös lehti-ilmoitukset ja nykypäivänä myös netin puolisonhakupalvelut.

Ilmoitus Times of India -lehdessä

Järjestely voidaan myös näinä päivinä ulkoistaa ns. marriage brokerille, joka tekee kaiken puolison löytämisestä, tapaamisten järjestämisestä häiden järjestelyihin. Marriage broker korvaakin entisaikaan joka kylästä löytyneen puhemiehen, joka tiesi lähiseudun avioliittoikäiset nuoret ja oli valmis puhemiehen rooliin.

Mikä sitten erottaa rakkausavioliitton ja järjestetyn avioliitton? Joku voisi väittää, että keskeinen eroavaisuus on rakkaus. Minä sanoisin kuitenkin että merkittävin ero on liiton suunnitelmallisuus.

Järjestetty avioliitto eroaa siinä rakkausavioliitosta, että avioliittoa aletaan suunnitella jo ennen kuin pari on tavannut ja/tai rakastunut. Puuhaan ryhdytään selkein tavoittein. Love marriageen taas päädytään esim. työpaikalla tapahtuneen suunnittelemattoman rakastumisen tuloksena. Ensin rakastutaan, sitten lähdetään järjestämään avioliittoa.

Voidaanko sitten sanoa, että järjestetty avioliitto ei perustu rakkauteen? Voidaan ja ei voida. Järjestetty avioliitto perustuu järkeen, mutta ei sulje rakkautta pois kuviosta. Tällaisessa liitossa rakkaus voi tosin syttyä vasta, kun avioliittoa on alettu järjestellä ja toisilleen sopiviksi ehdotetut kandidaatit tapaavat.

Tässä pari tarinaa avioliittojärjestelyistä:

Delhissä apulaisemme nuorempi poika rakastui työkaveriinsa ja halusi tämän kanssa naimisiin. Vanhemmille tuli  kiire etsiä vanhemmalle pojalle puoliso, sillä tapoihin ei sopinut, että nuorempi menee ennen vanhempaa veljeä naimisiin. Pääsimme kunniavieraiden sohvalle todistamaan näitä kaksoishäitä.

23-vuotias sihteeri työpaikaltani kertoi vuolaasti omasta perheestään ja neljästä sisaruksestaan. Hän totesi silmät säihkyen olevansa onnellisesta perheestä. Jännittyneenä hän myös lisäsi, että perhe on parhaillaan etsimässä hänelle puolisoa. Avioliitto voisi olla ajankohtainen ehkä puolen vuoden kuluttua. Koko perheen yhteinen missio oli löytää mahdollisimman hyvä mies rakkaan tyttären rinnalle – ja tämän tyttö tiesi.

Mieheni työpaikalla myyntipäällikkö kertoi tyytyväisenä menneensä viikonloppuna kihloihin ja häiden olevan puolen vuoden kuluttua. Morsiamen hän oli tavannut kolme kertaa ennen kihlautumista. Nyt kun kihlat oli vaihdettu, oli alkamassa tiiviimpi yhteyden pito.

Nykyaikaiseen kaupunkilaiseen järjestettyyn avioliittoon kuuluu puolisokandidaattien tapaaminen ja puolison hyväksyminen. Ensimmäinen tapaaminen on useimmiten tytön kotona molempien vanhempien läsnä ollessa. Jos ehdokkaat tykästyvät toisiinsa, voidaan tapaamisia jatkaa ja tutustumisen jälkeen ilmoittaa suostumus avioliittoon.

Tapaamisten määrä on kuitenkin varsin erilainen kuin meillä koto-Suomessa. Juttelin Euroopassakin vaihto-opiskelijana olleen nuoren mumbailaisen naisen kanssa ja hän raikuvasti nauraen kertoi, että oli tavannut vanhempien löytämän sulhasehdokkaan neljä kertaa ja ilmoittanut sitten suvulleen, että ei halua tämän kanssa naimisiin. Vanhemmat ja isovanhemmat olivat katsoneet häntä hämmästyneenä, lyöneet käsiä yhteen ja huudahtaneet, ”miksi ihmeessä sitten tapasit poikaa neljä kertaa!”

Järjestettyjen tapaamisten onnistumisella olettaisi olevan paljon suuremmat onnistumisen mahdollisuudet kuin satunnaisella yökerhoihastuksella. Ennen tapaamista molemmat osapuolet tietävät jo monien perusasioiden olevan kunnossa: kummankin perhetausta, perheen arvot, uskonnollinen vakaumus, horoskooppi, terveys, koulutus, ulkonäkö, luonteenpiirteet, tulot jne. on tarkastettu. Suku on tehnyt parhaansa hyvän ’mätsin’ varmistamiseksi. 

Järjestetyllä liitolla on iso tukijoukko. Koko suku on ollut yleensä liiton takana ja tukevat paria. Kyseessä voikin usein olla sukujen välisten tavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi varsin monet parit asuvat myös yhdessä miehen sukulaisten kanssa ja on toki tärkeää, että huusholliin tulee miniä, joka ei ole ainoastaan appivanhempien ja näiden vanhempien hyväksymä vaan jopa valitsema.

Silti... Järjestetty avioliitto on aika hankala asia ja konsepti suomalaisen käsittää.  Tuntuisi vaikealta ajatella, että oma naimisiinmeno olisi suvun yhteinen päätös – ja puolison valintakin tehtäisiin yhdessä. Toisaalta tukisiko tämä yhteisö liittoa myrskyisillä taipaleilla enemmän, jos se olisi sen alkumetreistä asti ollut mukana?

Olisi myös melkoinen vastuu vanhempana vaikuttaa lapsen puolison valintaan. Eipä tuntuisi kovin helpolta ruveta miettimään niitä peruskriteereitä, joita lasten puolisoehdokkaille asettaisi? ”Urheilullinen ja älykäs yrittäjä ” vai ”vauras, komea ja kiltti DI” vai "hauska ja lapsirakas muusikko"... Johtuuko vaikeus siitä, että näissä asioissa mennään suomalaisittain kielletylle alueelle – vanhempien ei ole lupa sekaantua puolison valintaan?

Hmmm… melkoisen isoja kulttuurien välisiä eroja!

Ps. Avioerot ovat harvinaisia tässä maassa, vaikkakin ovat viimeaikoina lisääntyneet. Vain prosentti liitoista päätyy eroon. Tähän lienee lukuisia ja moninaisia syitä, joista osa on positiivisia perheitä yhteensitovia asioita ja osa eroamisen käytännössä mahdottomaksi tekeviä asioita. Joten eipä siitä sen enempää tässä.

Alla tuoreita ilmoituksia Times of India -lehden Matrimonials osastolta: