Miksi en kävele jalkakäytävällä

Aamuaurinko siivilöityy puiden ja talojen välistä. Kävelen kohti Atman toimistoa ja nautin aamun verkkaisesta tohinasta. Hedelmä- ja vihanneskauppiaat ovat työntäneet myyntikärrynsä asuintalojen edustoille ja perheenemännät ja apulaiset käyvät hakemassa ruokatarvikkeensa.

Huomaan käveleväni autokaistalla. Ihan luonnostaan, ilman tarvetta hypätä jalkakäytävälle. Hymyilen. Näin sitä ihminen vähitellen sopeutuu, pääsee irti vanhoista tottumuksistaan ja oppii paikallisille tavoille.

Muistan ilmielävästi lähes kahden vuoden takaisen kävelyn toimistolta lounaalle. Seurana minulla oli eläkkeellä oleva paikallinen professori, joka käveli määrätietoisesti autotiellä. Hermostuneena yritin puskea meitä kohti parkkeerattujen autojen takana vilahtelevaa jalkakäytävää. Kun tämä ei onnistunut, keskeytin seuralaiseni puheen ja ehdotin siirtymistä jalkakäytävälle. Hän vilkaisi minua hymyillen ja totesi, että tiellä on paljon puhtaampaa. Se siitä. Jatkoimme kävelyä, väistelimme autoja ja autot väistelivät meitä.

Aikaa on kulunut, kävelykilometrejä Mumbaissa on tullut lisää, ja olen ilmiselvästi sopeutunut. Kantapään kautta olen kokenut, että autokaistalla kävelemisessä on viisautensa. Jalkakäytävillä nilkkani on nuljahtanut, olen liukastunut ja kompastunut. Olen saanut niskani kipeäksi ainaisesta jalkoihin tuijottamisesta. Olen varonut astumasta nukkuvien ihmisten, koirien ja vuohien päälle. Olen kierrellyt ja kaarrellut väistellessäni kauppiaiden kojuja, koreja ja nyssäköitä. Olen sotkenut kenkäni astuessani haisevaan läjään.

Jalkakäytävällä käveleminen vaatii tinkimätöntä tarkkaavaisuutta. Autokaistalla eteneminen on rennonpaa, nopeampaa, sujuvampaa.

Miksi näin? Ainakin yksi syy on paikallisten luova ja monimuotoinen jalkakäytävien hyödyntäminen. Jalkakäytävillä nukutaan, niillä tehdään ruokaa. Nillle levitetään myytävät vihannekset ja kukat. Roskakasat levittäytyvät jalkakäytäville. Koirat kakkivat jalkakäytäville. Keikkuvat tai puuttuvat kaivojen kannet muuttavat monet muuten vapaat jalkakäytävät vaaranpaikoiksi.

Kuppiloiden ja kioskien levittäytyminen jalkakäytäville on jatkuva kissa-hiiri –leikki kaupungin viranomaisten ja yrittäjien välillä. Liikkeenharjoittaja pystyttää kojunsa jalkakäytävälle, kahvila levittää jalkakäytävlle tuolinsa ja pöytänsä ja rakentaa aidat ympärille. Kaupunki tulee ja tuhoaa rakennelmat. Parin viikon kuluttua yrittäjä taas hissukseen levittäytyy kadulle ja leikki jatkuu. Ei voi muuta kuin ihailla täkälaistä rauhallista sinnikkyyttä, puolin ja toisin. Ja asiakkaista tämä kaikki on ihan normaalia.

Jalkakäytävät ovat Mumbaissa monenlaisen elämän näyttämöitä. Siis paljon enemmän kuin jalkakäytäviä. Joillekin ne ovat jopa koti. Pavement dwellers on yleinen käsite ja totista totta. Joskus pohdiskelenkin, että miksi yritän määrittää jalkakäytävää länsimaalaisittain kävelyyn tarkoitettuna alueena, kun täällä moni näkee sen paljon monimuotoisempana asiana, mahdollisuuksien areenana. Alue asumiseen, bisnekseen ja vapaa-ajan viettoon.