Pelotta korkeuksissa

Seuraan nuorten miesten maalaustyömaata naapuritalomme seinustoilla. Vatsassa kiertää, päätä huimaa  - niin hurjalta työmaa näyttää.

Nyt on meneillään telineiden rakentaminen 18 kerroksisen talon ympärille. Pojat hinaavat bambupilarit korkeuksiin ilman laitteen laitetta, ilman turvavaljaita, ilman kenkiä, ilman mitään. Bambu nousee kerros kerrokselta, nuorelta mieheltä toiselle. Kuin jättimäinen viestikapula se siirtyy eteenpäin. Poikien kädet kurottavat kohti bambua, ote irtoaa telineistä, mutta kukaan ei putoa. Paljaat varpaat ovat tiukasti kiinni rangoissa, kuin puomivoimistelijoilla konsanaan.

Hamppunarunyytit siirtyvät rakennelman mukana ylemmäs ja pojat sitovat ne näppärästi aina uudelle tasolle. Nauru raikaa, kaveria läpätään leikillisesti päähän ohi mennessä ja työ etenee.

Minä seuraan tätä kuin jännitysnäytelmää kylpyhuoneen ikkunan raosta. Pysyttelen piilossa, sillä en halua häiritä poikien työrauhaa. Enkä missään nimessä halua olla työtapaturman aiheuttaja!

Eilen menin kuvaaman työmaata kattoterassille ja minun ilmestyttyä työn tohina lakkasi. Siellä he keikkuivat 30 metrin korkeudessa ja naureskelivat hölmölle ulkomaalaisrouvalle, joka haki kuvakulmia varjoisassa iltapäivässä. Liian vaarallista.

Meillä turvakenkien, valjaiden, työturvallisuusmääräysten, pekkaniskanostaa-laitteiden luvatussa maassa kasvaneelle tämä näytelmä on suoraan sanottuna pöyristyttävä. Tosin mikä minä olen sitä kauhistelemaan tai tai tuomitsemaan. Pojilla on työtä, palkkaa ja ruokaa. Yhdessä työskentely on ilmiselvästi mukavaa ja homma sujuu sutjakkaasti. Kukaan ei näytä pelkäävän tai edes olevan totinen. Rauhallisen näköisinä pojat kurkistelevat 30 metriä alapuolellaan levittyvää pihalaatoitusta.

Vain minä täällä kylpyhuoneeni rauhassa mietin sydän kurkussa, mitä tapahtuu tuolle hauskan näköiselle nuorelle miehelle, jos hänen paljas jalkansa sattuu lipeämään. Vain märkä läntti asfaltilla.

Lehdessä on ani harvoin uutisia kaatuneista bambutelineistä tai niiltä tippuneista nuorista miehistä. Muistan lukeneeni vain yhden jutun tellinkien romahtamisesta. Onnettomuudessa kuoli seitsemän ja loukkaantui toinen mokoma. Jutun mukaan pojat olivat tulleet maalta töihin Mumbaihin. En tiedä kertooko juttujen vähyys siitä, että onnettomuuksia ei satu, vai siitä että ne tavanomaisuudessaan eivät ylitä uutiskynnystä. Poikia katsellessani toivon ensimmäisen vaihtoehdon olevan totta.

Maaseudulta tulleita nämä naapuritaloa maalavat pojatkin lienevät. Suurella seikkailulla miljoonakaupungissa,  rahaa tienaamassa, elämää maistamassa. Kiipeämässä kymmenien metrien korkeuksissa, kun kotikylän korkein puu on vain viisimetrinen.

Ja maisemat ylhäältä ovat hulppeat.

ps. Kuvissa näkyvät vaijerit eivät ole turvavaijereita vaan talon sähkö- ja antennijohtoja. Tiedä kuinka turvallisia nekään ovat...