Guruja ja lukuja

Intialainen 38-vuotias liikemies Siddhartha Yog lahjoitti yksityishenkilönä 11 miljoonaa dollaria Harvardin yliopistolle ja nimesi lahjoituksen professorinsa Arthur Segelin mukaan. Lahjoitus kertoo intialaisesta kulttuurista ja nostaa esille pari mielenkiintoista kulttuurillista elementtiä: luvut ja gurut.

Luvuilla ja päivämäärillä on Intiassa merkitystä. Siddhartha Yog teki lahjoituksen 11.11.2011 klo 11.11. Lahjoituksen summa oli 11 000 001 dollaria eli 11 miljoonaa ja 1 dollaria.

Monet tietävät, että intialaisten häiden vihkiminen määritellään minuutilleen. Lukujen merkityksellisyys ei kuitenkaan rajoitu vain kotoisiin asioihin vaan ne näkyvät myös muilla elämän aloilla. Asia, joka läntisissä maissa nimettäisiin kevyesti taikauskoksi, ei ole lainkaan kevyesti otettava asia täällä. Merkityksellisiin päivämääriin ja numerosarjoihin eivät usko vain ’hihhulit’ tai papit vaan totisemmatkin poliitikot tai liike-elämän menestyjät.

Lahjoitussumman yhdellä yksinäisellä dollarilla on myös tarinansa. Se on shagun, joka muuttaa lahjan hyväonniseksi. Se voidaan nähdä positiivisesti seuraavan miljoonan alkuna. Lahjasummiin lisätäänkin yleensä tämä ’uusi alku’.

Yogin lahjoituksesta puhutaan dakshinana, eli perinteiseen intialaiseen guru-oppilassuhteeseen kuuluvana lahjana. Dakshina on osa tuhansia vuosia vanhaa shishya-guru paramparaa. Näin myös Yog lahjoitustaan kuvasi. Se oli hänen kiitoksensa Harvardille ja professori Segelille, jotka muuttivat hänen elämänsä. Harvardissa suorittamansa MBA:n jälkeen Yog ryhtyi yrittäjäksi ja menestyi.

Professori Segel ei ollut kovin innostunut lahjoituksen nimeämisestä hänen mukaansa, mutta Yog perusteli tätä kertomalla tarinan Mahabharatasta, hindujen eepoksesta. Tarinassa Eklaviya katkaisee peukalonsa ja lahjoittaa tämän kiitoksena gurulleen Dronachrayalle. Ehkä professori Segal oli tyytyväisempi uusia professuureja rahoittaviin dollareihin kuin investointipankkiiriin peukaloon.

Palaavatko kiitolliset oppilaat maailmalta tuomaan lahjoja elämäänsä ohjanneille valovoimaisille yliopistoguruille myös Suomessa? Milloin dahkshinat alkavat näkyä suomalaisessa yliopistorahoituksessa, vai näkyvätkö jo? Haasteita guruille, mutta myös positiivisia skenaarioita yliopistorahoituksen tulevaisuudesta!

PS. Viikonpäivilläkin on merkitystä. Jokainen päivä on omistettu jollekin hindu-jumalista ja ihmisillä on erilaisia uskomuksia ja kokemuksia viikonpäivien merkityksellisyydestä heille. Tästä syystä joku haluaa aloittaa uuden työsuhteen juuri tiistaina eikä minään muuna viikonpäivänä, joku paastoaa aina maanantaisin ja iso osa hinduista on vegejä ainakin torstaisin.

Pyykinpesua

Hidastaako Intian kehittymistä se, että lähes ilmaista työvoimaa on tarjolla – ja paljon? Miksi automatisoida, miksi kehittää prosesseja ja palkata osaavaa väkeä, joka haluaa osaavan väen palkkaa, kun tarjolla on miljoonia lukutaidottomia tekemään työt muutamalla eurolla?

Intiassa pyykit pestään vielä pääosin käsin. Muistan kuinka vuonna 2005 muutimme Delhiin juuri valmistuneeseen kerrostaloon ja kysyimme eläkeikäiseltä vuokraisännältä, missä on pyykinpesukoneelle suunniteltu paikka ja vesiliitäntä. Hän katsoi meitä kummastuneena ja sanoi, että ei pyykkejä varten kannata konetta ostaa. Hänen apulaisensa voi pestä vaikka meidänkin pyykit.

Katselimme ikkunasta, kun vuokraisännän apulainen kyykkien levitteli pyykit pihalaatoitukselle, hankasi niitä reippain ottein saippuapalalla, huuhteli kylmällä vedellä ja levitti kuivumaan pölyisille pyykkinaruille. Ostimme pesukoneen ja vuokrasimme talon kellarista tilan pyykkikoneelle ja kuivaustelineelle.

Mumbain asunnossamme pyykinpesukone kuului perusvarustukseen ja parin viikon venkauksen jälkeen sain apulaisemme uskomaan, että me kuivaamme pyykit sisällä, emmekä savuisessa, pölyisessä ulkoilmassa parvekkeella.  Vaateiden tuoksu parani kertaheitolla!   

Mutta moni pesettää vaatteensa ammattilaisilla. Kuivapesuloita on joka kulmassa ja vesipesuun menevät pyykit noudetaan ovelta. Joulun jälkeen olen käynyt vierailulla parissakin Mumbain vesipesulassa, Dhobi Ghatissa. Suurin ja kuuluisin Mahalaxmi Dhobi Ghat sijaitsee aivan rautatien kupeessa ison Mahalaxmin aseman kyljessä.

Yleiskuva Dhobi Ghatille

Pesuloissa pyykit pestään pääosin käsin. Miksi investoida koneisiin, kun pesijä tekee valittamatta 6 pitkää päivää viikossa vajaan 50 euron kuukausipalkalla? Tosin paikallisoppaamme, yhden pesuloosin omistajan poika, esitteli ylpeänä muutamia pesukoneita ja linkoja sekä kaasulla toimivia kuivureita. Ne ovat kuulemma kaikki myös paikan päällä versaalla tehtyjä… ettei mitään automatisoitua tehdastuotantoa.

Vaahtoava pyykinpesukone

Pesulat ovat avoilmapesuloita – vai miksi kutsutaan pesulaa, joka ei ole rakennuksessa vaan ulkona? Avoilmapesulassa pyykit kuivuvat hienosti 9 kuukautta vuodessa. Loput 3 kuukautta ovat monsuuniaikaa ja kuivauksen kanssa tulee ongelmia. Monsuuniaikana lingot ja jopa muutamat kuivauskoneet ovat tarpeen – vaikka silloin asiakkaat kuulemma ottavat ymmärtäen ja mukisematta vastaan kosteana toimitetut vaatteet.

Ennen minun ja lasten muuttoa Mumbaihin, mieheni asui ns. service apartmentissa, jossa toimi myös pyykkipalvelu. Likaiset paidat vaan myttyyn ja seuraavana päivänä silitettyinä takaisin. Hienoa, eikö? Hmm…valkoisten paitojen väri vain muuttui astetta harmaammaksi joka pesukierroksella. Olisikohan syynä ollut tulisilla hiilillä täytetty silitysrauta, jollaisella paitoja silitettiin Mahalaxmin pesulassa?

Melkoinen pähkinä tämä Intia. Mitä jos vaan otettaisiin ja automatisoitaisiin ja modernisoitaisiin kaikki? Laatu paranisi, tuottavuus kasvaisi – ja hinnat nousisivat.  Kuka olisi halukas maksamaan pilkkahintaisista palveluista enemmän? Mitä tekisi miljoonien kouluttamaton ja ammattitaidoton porukka, joka nyt hankkii juuri ja juuri ruokaan tarvittavat rahat kovalla manuaalisella raadannalla? Kuka kouluttaisi tarvittavan osaavamman työväen? Mistä saataisiin tarvittava sähkö, jos hiiliraudat korvataan sähköraudoilla? Kysymyksiä, kysymyksiä – onko kellään vastauksia?