Tyttö syntyi!

Viikko sitten Bollywoodin ”kuninkaalliseen perheeseen” Bachchaneille syntyi tyttövauva. Aitoja kuninkaallisia he eivät toki ole, mutta täällä heistä kirjoitetaan Bollywoodin First Familyna. Perheen patriarkka ja syntyneen vauvan isoisä Amitabh Bachchan eli Big B hoitaa julkisuuden tviittien avulla. Raskauden hän julkisti tviitillä, samoin kuin tyttövauvan syntymän.  

 Big B & vaimo, poika Abhishek & miniä Aiswarya

  Isoisä myös kantoi vauvan vaaleanpunaisiin käärittynä sairaalasta ylpeyttä puhkuen ja kertoi vauvan näyttävän äidiltään, Aishwarya Raylta, vuoden -94 Miss Worldilta.  Kotiintulon jälkeen appiukko tviittasikin onnellisena ”both girls are home”.  Lapsen isä Abhishek näytti jäävän ihan sivusta seuraajan rooliin tässä julkisuuspelissä – toivottavasti kotona asia on toisin…


Tyttövauvan syntymän ja vaikutusvaltaisen henkilön riemun tytöstä toivotaan toimivan esikuvana tyttömyönteisyydelle.  Tässä maassa ja erityisesti meidän osavaltiossamme Maharastrassa ja sen pääkaupungissa Mumbaissa tyttöjä syntyy huolestuttavan vähän.

Viralliset uusimmat luvut Mumbain tyttövauva-poikavauva –suhteesta ovat 860:1000. Muutama päivä takaperin Times of India tosin shokeerasi lukijoita luvulla 697:1000. Tämä luku oli paikallisen kaupunkisuunnitteluyhtiön tekemästä tutkimuksesta ja kertoi Navi-Mumbain (eli uuden Mumbain) kaupunginosan alle 6-vuotiaiden tyttöjen ja poikien suhdeluvusta. Tutkimustuloksen paikkansa pitävyyttä epäiltiin ja joissin keskusteluissa tutkimustuloksia pidettiin tilattuina, koska tyttöjen laskeva määrä huolestuttaa päättäjiä.

Oikeuslaitos on tarttunut tähän ongelmaan nostamalla ultraäänilaitteet ja lääkärit syyllisiksi. Laki kieltää lääkäreitä tai muita ultraäänilaitteita käyttäviä terveydenhuollon henkilöitä kertomasta lapsen sukupuolta. Hiljattain oikeus tuomitsi tätä lakia rikkoneen lääkärin kolmeksi vuodeksi vankeuteen ja 1.5 lakhin eli n. 2000 euron sakkoihin. Lisäksi yksityisten klinikoiden ultraäänilaitteita on takavarikoitu ja kannettavien ultraäänilaitteiden vieminen potilaiden kotiin on kielletty.

Ultraäänilaitteiden rajoittamisella tuskin ratkaistaan itse ongelmaa, vaikkakin sillä voidaan hidastaa ilmiötä (rikkaammat lentävät nyt jo nyt Thaimaaseen ultraan). Miten voitaisiin ratkaista itse ongelma? Miksi poikalapsi on toivotumpi kuin tyttölapsi?

Luin lehdestä artikkelin siitä, miten säästöt kannattaa järjestellä vanhuuden turvaksi.  Artikkeli alkoi, että ennen vanhuuden turvaksi riitti se, että sai pojan tai parhaassa tapauksessa parikin poikaa. Näin asia on edelleenkin. Pojalla on iso rooli vanhempiensa huoltajana, hänen katsotaan olevan vastuussa vanhemmistaan. Tytön nähdään avioitumisen myötä siirtyvän toiseen sukuun ja näin ollen ottavan vastuun tämän suvun vanhuksista.

Toinen iso tekijä lienee myötäjäiskulttuuri. Jotta tyttö saadaan naitettua Intiassa, vanhempien pitää maksaa isot myötäjäiset pojan vanhemmille. Riippuen perheen vauraudesta myötäjäiset vaihtelevat, varakkaampien kohdalla puhutaan autoista ja asunnoista.  Joka tapauksessa myötäjäiset ovat sellaiset, että niitä varten on säästettävä ja jopa otettava lainaa.

Yhtenä syynä pojan tärkeydelle lienee myös se, että hinduperinteen mukaan vanhempien hautarovion sytyttää oma poika. Naiset eivät usein ole edes ole paikalla hautaroviolla, sillä naisten itku voi häiritä sielun irtautumista ruumiista - näin minulle selitettiin kun kävin tutustumassa Delhissä joen rannan hautarovioalueelle.

Onko poikalapsen tärkeys sitten sidottu uskontoon? Kristitty keittäjämme sanoi, että poikien suosiminen on vain hindujen asia. Näin tuskin kuitenkaan on, sillä olen kuullut parikin tarinaa, joissa kristitty isä kieltäytyi tyttölapsensa hoitamisesta ja huoltamisesta. Toisessa äidin sisar kasvatti tytön, toisessa äiti hoiti tyttärensä ja toivoi miehensä kuolemaan – joka sitten jossain vaiheessa tulikin.

Onnellisena ja ylpeänä kolmen tyttären äitinä kuljen täällä ympäri Mumbaita – vaikka välillä saankin osaaottavia katseita kohtalostani.  Olenko jo säästänyt myötäjäisiin? Kuka on minun vanhuuden turvani?  



  



Diwali - valoja, lahjoja ja raketteja

Intia on toipumassa vuoden suurimmasta juhlasta,  Diwalista. Diwali on valon juhla, ja valo symbolisoi hyvyyden voittoa pahuudesta. Diwali kokoaa perheet yhteen nauttimaan läheisten kanssa yhdessä olosta, lahjoista, kynttilöistä ja valokoristeista.

Diyas-tulia (kuva Wikipediasta)

Diwali onkin kuin meidän joulu. Ennen juhlaa kodit siivotaan ja koristellaan, ulkovalot viritellään parvekkeille ja talojen seinustoille. Juhlaa varten hankitaan herkkuja, uusia vaatteita ja lahjoja. Diwalina syödään, seurustellaan, annetaan kauniisti koottuja lahjakoreja, osallistutaan hartauksiin ja pelataan korttia.

Diwalina yritykset antavat työntekijöilleen lahjakassit ja Diwali-bonukset. Yhteistyökumppaneita ja asiakkaita muistetaan korteilla ja pähkinöillä. Töistä ja koulusta on vapaata.  

Minäkin kävin ostamassa molemmille kuljettajillemme pähkinärasiat ja sujautin kauniisiin kuoriin bonukset. Roska-tytölle – eli nuorelle naiselle, joka päivittäin hakee roskamme, annoin rahakuoren, kun hän oli sitä huomannut jo etukäteen pyytää.

Kauniina ajatuksenani oli muistaa myös hissipoikia, rappusiivojia ja muita talonmiehiä, mutta se jäi tänä vuonna vain ajatukseksi. Lähdimme matkalle jo ennen Diwalia, enkä oikein osannut mennä antamaan Diwali-lahjoja etukäteen. Suoraan sanottuna pähkäilin niin pitkään ja hartaasti kenelle antaa, mitä antaa, milloin antaa, että matkalle lähdön päivä ehti tulla, ennen kuin sain Diwali-konseptini kuntoon!!

Australialaiselta ystävältäni kuulin, miten Diwali hoidetaan taloyhtiössä tyylillä: hän pyysi house managerilta listan taloyhtiössä työskentelevistä henkilöistä ja lahjoitti näille jokaiselle oman rahakuoren.

Tässä onkin oiva vinkki ensi vuoden Diwalia varten. Eipä tarvitse puntaroida mitä antaa, kenelle antaa, milloin antaa ja jääkö joku ilman – tai tuleeko vahingossa muistettua naapuritalonkin työntekijöitä. Kannattanee kuitenkin varata aika monta kuorta, sillä ystäväni taloyhtiö oli toimittanut listan, jossa oli 30 työntekijää!



Diwali-koriste lasten koulun lattialla



Diwali on hindujen juhla, jota juhlivat myös sihkit, buddhalaiset ja jainalaiset. Apulaisemme Belinda ja keittäjämme Gretta ovat kristittyjä, joten he eivät saaneet Diwali-lahjoja. Tiedustelin asiaa etukäteen ja he toivovat tulevansa muistetuksi jouluna. Muistan, että Delhissä tein sen virheen, että annoin kristitylle apulaiselle Diwali-lahjan ja hän kauhistuneena kiljahti, että eihän nyt ole joulu!

Vaikka Diwalissa ja suomalaisessa joulussa on paljon yhteistä, eroavat ne kuitenkin kuin yö ja päivä melutasossaan. Jouluna hiljennytään, diwalina paukutellaan raketteja.

Meidän perheeltä jäi matkan takia Diwali-paukuttelut kokematta, mutta kuuleman mukaan metelitaso oli hurja: raketit alkoivat räjähdellä jo iltapäivällä ja paukuttelu jatkui iltaan – viiden päivän ajan. Koira jäi kotiin apulaisen kanssa ja oli vetäytynyt paukuttelun alettua asunnon pimeimpään nurkkaan baaritiskin alle.

Diwali ja joulu ovat samanlaisia, mutta kuitenkin erilaisia. Onkin mielenkiintoista huomata, kuinka eri uskontojen juhlat saavat kovin samanlaisia muotoja.

Kaiteetkin on koristeltu Diwalin kunniaksi.